Muistoissa

EKO

Musanterin Eko 30.3.2001 - 21.4.2011

Tässä kuvassa joukkueemme kisaa 2006 joukkuemestaruudesta. Nyt kaikki joukkueemme koirat ovat poissa; Eko, Anu ja Sara. Jäljellä ovat kuitenkin upeat muistot kaikista yhteisistä seikkailuistamme. Ekon blogisivu.

LIPPE


LIPPE, rottweiler (2008 – 2009)

Emma-Kaarinan Lippe-Lupiini, tyttönen, joka sai elää kanssamme vain 13 kk, mutta joka antoi minulle aivan uskomattomasti uutta näkemystä koiran koulutukseen. Oikeastaan minun ei pitänyt ottaa rottweileria ollenkaan, eikä siis ainakaan narttukoiraa, mutta kun mieleinen yhdistelmä oli valittavana, ei kiusausta saada tutun linjan koira voinut vastustaa. Lipen viehättävä persoona poisti kuitenkin kaikki pelkoni narttukoiran oikukkaasta luonteesta. Oikukas Lippe ei ollut – ovela ehkä vain…

Lipen kanssa opettelin myös naksutinkoulutuksen alkusalat. Ja narttuunhan päädyin saadakseni pienemmän koiran. No jaa, 38kg elämäniloa ei ollut ihan vähän; pentueen pienimmästä pennusta kun ei aina tule pientä ja siroa.

AAPO

borderterrieri AAPO (1996 – 2009)

KANS MVA FIN MVA S MVA N MVA LTU MVA EUJV-97 KBHJV-97 PL&PZSG-98 LTUV-99 BH  Foxforest Fair Play syntyi 15.8.1996 Uudellamaalla.

Aapo tuli taloon Sergein jäätyä yksin talon vahdiksi. Koska en halunnut taloon kahta isoa uroskoiraa, oli Aapon hankkiminen ajankohtaista ja melkein vuoden odottelun jälkeen pieni suuri koira tuli laumaamme. Aapo oli hieno koira sekä ulkomuodoltaan että luonteeltaan. Vaikka Aaposta kasvoikin 12 kiloinen jättisuuri borderi, ehti se hankkia titteleitä runsaasti. Aapo eli koko ikänsä rottweilereiden kanssa eikä todellakaan jäänyt toiseksi pienuuttaan. Hyvä borderi on todella suuri koira pienessä paketissa. Kun Aapo 12,5 vuoden iässä nukkui pois se jätti ison aukon laumaamme, jossa olikin silloin jo kaksi rottweileria.

Aapo oli todellinen käyttökoira; se suoritti mm. kolmessa lajissa pelastuskoirakokeet.

GROTTE


GROTTE, rottweiler  (1993 – 1996)

 

Emma-Kaarinan Grotte tuli nimiini astutuspalkkiona ja sijoitin sen ystävälleni harrastuskoiraksi. Grotte kasvoi lapsiperheessä reippaaksi nuoreksi koiraksi, mutta sen kohtaloksi tuli toistuva iriitti (silmän värikalvon tulehdus), joka ei reagoinut hoitoihin ja Grotte sokeutui kahden vuoden iässä. Koska nuoren koiran näön menetys nopeasti on erittäin invalidisoiva juttu, katsoimme parhaaksi nukuttaa Grotte pois ennen kuin sen luonne alkaisi muuttua epävarmaksi ja koira kärsisi.

 

SERGEI

SERGEI, rottweiler (1989 – 2000)

SF MVA EV-91 JK3 YK1 Grossrott Sergei syntyi 12.9.1989 ja tuli taloon seitsemän viikon vanhana pikkumiehenä Tytin rinnalle Kuopion Inkilänmäelle, jossa silloin asuin. Sergei oli tarkasti suunnitellusta pentueesta. Kasvattaja Arja Nissinen, vanha ystäväni, kysyi neuvoa uroksen valinnassa nartulleen ja niin yhdistelmä mietittiin huolella. Ja tulos oli loistava. Seitsemän poikaa ja kaksi tyttöä, joista melkein kaikki kokosivat sertifikaatit näyttelyistä, mutta harmiksi ainoastaan kaksi veljestä sai myös käyttötulokset valionarvoa varten. Mainetta ja kunniaa kerättiin – välillä kateuttakin aiheuttaen.  

Sergeillä oli runsaasti jälkeläisiä, joten se uroslinja elää vahvana edelleen. Sergein Emma-Kaarinalle syntyneen pentueen vanhin uros, E-K Gentleman, kuoli vasta 2009 yli 15 vuoden iässä.

Ulkomuodollisesti Sergei oli keskivahva, lyhytrunkoinen uros, jonka sijoitus oli jo 20 kk iässä KV -näyttelyssä Turussa RYP 4. Englantilaiset ja amerikkalaiset tuomarit pitivät sen rakennetta täydellisen tasapainoisena ja saksalainenkin tuomari antoi sille Sieger näyttelyssä korkeimman arvosanan V (erinomainen).

TYTTI

TYTTI, rottweiler  (1983 – 1995)

SF MVA Negusheim Tytti s. 26.2.1983 oli ensimmäinen huolella valittu koirani. Tytin sukutaulussa oli aikansa parhaat eväät ja hyvä koira Tytti olikin. Tytti sai näyttelytuloksensa heti parivuotiaana ja koetulokset muotovalion arvoa varten vähän myöhemmin. Tytti oli tervelonkkainen ja luonteeltaankin hieno yksilö. Tytin kanssa kilpailin voittajaluokkaan asti jäljellä, mutta kuusi -vuotiaana sen polven ristiside vaurioitui ja kilpailu-ura katkesi polvileikkaukseen. Tytillä oli yksi pentue, 10-pentua, ja se taas riitti kasvattajan uraksi. Pennut sijoittuivat kokeneisiin koteihin, eikä ongelmia juurikaan syntynyt. Pari jälkeläistä peri saksalaiselta isältään pidättyväisen luonteen ja se vaikutti suuresti niiden yksilöiden elämään. Ainakin yhdellä Tytin pojista on jälkeläisiä, joten suku jatkui suoraan alenevassa polvessa.

Rakenteeltaan Tytti oli erittäin voimakasrakenteinen, niin että vanhempana sen maavara alkoi käydä ahtaaksi. Rintakehän ympärys oli uroksen mitoissa – kantoaikana yli metrin.

 

SIMPPA

SIMPPA, rottweiler  (1977 – 1989)

 

Rottweileruros Kaliffan Simeoni tuli taloon pian Bettinan poismenon jälkeen 1977. Simppa oli pieni ja erittäin vilkas koira, joka ei nukkunut yölläkään. Joka yö sillä piti olla saunapilke eteisen lattialla tuhottavana, muuten se söi jonkun puukengät (70-luvun hittituote).

Simppa oli esimerkkikoira siitä, kuinka voi käydä kun talossa on vahva koira johtajana. Simppa ei nimittäin uskaltanut yksin ollessaan mennä edellä edes jälkimetsään. Jäljen opettaminen oli siis pikkuisen haastava homma. Lopputuloksena oli, että Simppa lopulta oppi jäljestämään ja jäljesti kolmoskepille asti. Sen pidemmälle ei sitten päästykään, sillä keinolla millä hyvänsä Simppa löysi takajäljen ja palasi kotiin omia jälkiään...

Vanhaksi elänyt rottispoika viihdytti itseään mm. nipistelemällä vieraita ihmisiä takamuksesta, mutta itseään kohtaan sillä ei ollut minkäänlaista huumorintajua. Monta kertaa Simppa poistui loukkaantuneena makuuhuoneeseen, kun sille naurettiin jostain syystä. 

 

BETTINA

BETTINA, rottweiler  (1976 – 1976)

Rottweilernarttu Kaliffan Bettina haettiin nelikuisena Koskenkorvan viinatehtaalta 1976. Pennun omistajan vakavan sairastumisen takia päätti perhe luopua pennusta heti ja niin me haimme sen sieltä uuteen kotiin. Bettina oli kiltti tyttö, mutta sen ongelma oli vakava kehityshäiriö lonkissa, niin että sen takalihaksistokaan ei kehittynyt kunnolla, vaan pentu alkoi askeltaa takaa ristiin. Bettina lopetettin pois 8 kk ikäisenä.


MAX

MAX, rottweiler  (1975 – 1982)

Rottweileruros Max tuli lapsuudenkotiini, kun asuin vielä siellä vuonna 1975. Max oli suuri ja voimakasluonteinen, vanhanajan kunnon rottis.

Rottweiler tuli taloon, kun muutimme ”maalle”, katuvalottomaan taajamaan Ylämyllylle. Taloon piti saada vahtikoira, eikä äitini halunnut saksanpaimenkoiraa. Etsimme koirakirjoista sopivaa rotua emmekä ikinä olleet kuulleetkaan mistään rottweilerista. Kerrostalossa asunut naapurimme, ajokoiramies Leo Behm, ehdotti, että rottweiler olisi meille juuri sopiva koira. Hän lupautui jopa auttamaan pennun hankinnassa. Kennelmaailman suhteillaan hän lupasi meille hyvän pennun, hyvistä vanhemmista. Näin tapahtui ja pennun valinnan suoritti taitavasti Pentti Mattsson ja Maxista kehittyikin mallikoira koko kylälle. Joskus tosin joku maalaismies ihaili sitä sanoen, ettei tuo ajokoira ole yhtään hullumpi ilman häntää.

Minä, veljeni Jukka ja Max kävimme myös näyttelyssä. Olimme kaikki ensikertalaisia. Näyttelyyn piti mennä aamulla ja pois pääsi näyttelyn päätyttyä. Jokaiselle koiralle oli oma koppi, jossa koiran tuli olla esillä ja ihailtavana koko päivän ajan.

Max hurmasi käytöksellään tuomarina toimineen Hanna Kuosmasen ja sertifikaatti tuli heti kättelyssä, vaikka kokeneempia kehäkettuja oli monia sitä tavoittelemassa. Siitä se näyttelykärpänenkin puraisi ja asiaan piti myöhemmin oikein paneutua.