Syyskuu 2015

28.9.2015 Tällä viikolla on treenattu noutajajuttuja, sillä eilen oli Lieksassa Nome-B koe, johon osallistuin Hinnin kanssa. Mukana kisassa oli Tiia&Väiski ja Jossu&Migi. Meille Hinnin kanssa kakkostulos, Tiialle ja Väiskille ykköstulos ja Jossulle ja Migille kolmostulos. Taas tuli huomattua, että tässä lajissa voi sattua ihan mitä vain.

Hinni toimi reippaasti, yksi riista jäi rantakaislikkoon, kun en saanut Hinniä sinne riittävän pitkälle vasemmalle. Noo, eipä haittaa AVO2 on meille hyvä tulos, oltiinhan kumpikin ekakertalaisia tuossa luokassa.

20.9.2015 Sunnuntai. Kauniita syyspäiviä. Perjantaina satoi kaatamalla lyhyen ajan, mutta sitten keli korjaantui. Eilen, lauantaina treenattiin koiria, tottista Laurille ja pikkuisen tottista Hinnille ja pieni etsintä ilmaisutreeniksi. Ja Hinnihän haukkui.

Tällaisia pihasieniä kasvaa tuossa etupihalla. Olisikohan ne jotenkin sympioosissa kaadetun männyn juurien kanssa. Alueellisesti sienet kasvavat niin, että puun juuret saattaisivat olla juuri tuossa.

16.9.2015 Uusi työni potilasasiamiehenä on ollut tosi mielenkiintoinen. Tosi paljon on ollut yhteydenottoja. 

Hinnin kanssa on vähän treenailtu noutajajuttuja, Laurin kanssa tottista. Nyt viikonloppuna oli labradorien pentupäivä. Hinni pääsi siellä tekemään taippari hakuruudun. Se oli Hinnistä superhienoa. Lauri pääsi valokuvattavaksi.

 

8.9.2015 Tänään kävin kotimatkalla Biltemassa ostamassa kypärän, hanskoja ja hengityssuojaimia tulevia pelastuskoirajuttuja varten. Kaikki yhteensä 16€. Olisin ostanut leukanauhan kypärään, jotta se pysyy päässä paremmin, mutta ei löytynyt nauhoja, vaikka myyjä etsi niitä kanssani. Varasto-ohjelman mukaan niitä olisi pitänyt löytyä yli 900 kappaletta. Niin ne tavarat katoavat... kyllä minä tiedän, eikä minulla ole edes varasto-ohjelmaa.

7.9.2015 Sunnuntaina käytiin pelastuskoiraporukan kanssa Kuopiossa, entisellä asevarikolla treenaamassa. Lauri oli reipas, tottakai. Hyvin Hinnikin toimi, mutta alusta-arkuus pikkuisen siellä taustalla kuormittaa.

Taidetaan Laurin kanssa lähteä mukaan laajan Itä-Suomen "Itä-Peto" hankkeeseen, jossa on tarkoituksena saada koiria pelastustoimen ryhmiin. Käytännössä siis rauniokoiria sortuma- ja räjähdysonnettomuuksiin. Loka-marraskuun vaihteen viikonloppuna on meillä koulutus ja testi Helsingin raunioilla.

5.9.2015 Luokkakokous Lyseolla. Mehän kirjoitettiin ylioppilaiksi 1977.

4.9.2015 Wau, mikä viikko. Uusi työ ja uudet haasteet. Tiistai, ensimmäinen päivä oli ihan huima. Puhelin soi koko päivän, niin että koko ajan oli kaksi vastaamatonta puhelua... Kaikki ne, joille oli ilmoitettu uuden potilasasiamiehen tulevan työhön 1.9. soitti samana päivänä. Nyt olen jo päässyt jonkinlaiseen rytmiin hommissa.

Koirien kanssa olen puuhaillut myös koko ajan. Lauantaina ja torstaina jälki Laurille ja eilen myös Hinnille. Laurille tottista mahdollisimman usein. Hinnikin on innostunut osallistumaan... kulta!

Tänään perjantaina on Lyseon lukion 150 v. juhlat Areenassa ja huomenna luokkakokous koululla. Mukava tavata vanhoja kamuja.

3.9.2015 Lauri 1v.