Lokakuu 2013

31.10.2013 Lokakuu lopussa. Lumi tuli maahan 17.10. alkaen ja suli pois 23.10. mennessä. Taloyhtiön talkoot 25.10. onnistui siten mainiosti. Myös pihapuita kaadettiin pois roskaamasta.

Omat treenini personaltreinerin kanssa jatkuu. Olen ostamassa lisää treenikertoja, mutta kerrat vähennän kertaan viikossa, koska sählypelille pitää jäädä myös oma iltansa. Ja tietysti, Hinnille pitää olla monta omaa iltaa...

28.10.2013 Eilen, sunnuntaina, meillä oli kiva treeni varikolla.

Kuvat: Kaisa Kuisma


20.10.2013 Eiliselle suunniteltu rauniokoe peruttiin Kokkolassa vallinneen huonon sään vuoksi - siis jäätävän kelin takia liikkuminen raunioilla olisi ollut hengenvaarallista. Heillä tuntui olevan kokemusta loukkaantumisesta radalla, joten ihan järkevä päätöshän se oli.

Tänään kokoonnuimme ensimmäisen kerran suunnittelemaan ja ideoimaan ensisyksyksi meille anottua joukkuekatselmusta. Laavulla tunnelma oli lämmin ja ideoita syntyi runsaasti.

13.10.2013 Kolme vuotta sitten Hinni suoritti 10.10. noutajien taipumuskokeen hyväksytysti. Tänään 13.10. Hinni osallistui noutajien WT-kokeeseen ja yllätti taas minut iloisesti (ehkä pikkuisen muutkin treenejämme seuranneet). Hinni oli oikeesti aika hyvä. Tuloksena ALO 1 tulos ja 2. sija (12 koiraa). Noutajien kokeissa ei näköjään kesken kisan tiedä pisteitään. Kokeneet kisaajat voivat tietysti arvailla oman tilanteensa, mutta minä en. Tiesin kyllä, että tulos saadaan, koska kaikki damit saatiin ylös, mutta vasta, kun ykköstulokseen yltävät koirat koottiin finaaliin tajusin, että numeroni mainittiin. Eikä siinä vielä kaikki, koska, jos mokaa finaalin, ei tulosta tule ollenkaan. Kakkos tai kolmostuloksen saajat saavat pitää tuloksensa ilman jatkosuorituksia, mutta ykköstulokseen yltävät joutuvat jatkamaan niin, pitkään, kunnes järjestys on selvä. Jos nollaa finaalisuorituksen, jää siis ilman tulosta. Kaikissa luokissa finaaliin riitti yksi suorituskierros. Täytyy sanoa, että kulunut viikonloppu oli hieno opintomatka noutajien maailmaan. Lisäboonuksena se, että Hinni tapasi isänsä ihan ekan kerran. Iskä kilpailee voittajaluokassa ja sijoittui sekin toiseksi luokassaan. Hienoa .

Tuloksissa: Alo 1, 96p. sija 1: lbn Reedrunner'sAbigail om/ohj Maarit Saarinen, Alo 1, 81p.sija 2. lbn Jummi-Jammin Dallas "Hinni" ja kolmantena Alo 1 76p. sku Metsänpeiton Voitto-Wirta om/ohj. Jonna Räsänen

12.10.2013 Lauantai-päivä noutajien WT = Working Test kokeessa työntekijänä. Näin pääsin vähän perehtymään siihen, mitä kokeessa tapahtuu. Huomenna mennään Hinnin kanssa oikeesti kokeilemaan itse koetta. Emme kyllä tule saamaan tulosta, sen tajusin tänään. Jäädään nollille jo siinä, että Hinni pudottaa damin heti rantauduttuaan vedestä, ravistaa turkin ja tuo damin minulle vasta sitten. Se on nolla ja hylsy koko kokeessa. Mutta, sen huomasin myös, että ihan varma ei kyllä voinut olla kokeneidenkaan koirien onnistumisesta. Nyt ei enää jännitä tuo koe, mennään vain tekemään hyvä treeni.

Sitäpaitsi Hinnin iskä oli kokeessa mukana tänään ja huomennakin. Olipa mukava nähdä. Oli aika vahva käyttölinjaiseksi. Ja Hinnillä on ihan isänsä silmät - niin Namusillan ilme, että...vain Hinnin hörökorva tulee emän puolelta ja ehkä jotain muutakin... .

7.10.2013 Hiljaiseloa Hinninpihalla. Töissä onkin ollut niin työntäyteistä, ettei kirjallisiin iltahommiin ole jäänyt energiaa. Personaltraineri on edelleen vauhdittanut kahdesti viikkossa minua; sitä jatkuu vielä jonkun viikon. Viikonlopun olin testaamassa koiria Pärnävaaralla ja eilen, sunnuntaina, olivat naarurini aloittaneet terassin rakentamisen etupihalle. Projekti on yhteinen ja viipynyt koko kesän, mutta nyt se valmistunee jo ennen lumien tuloa . Siitä tulee oikein mukava "päivystyspaikka" seurata naapureiden liikkeitä!!! Taidan siirtää keinutuolin takapihalta etuterassille, siitä se onkin mukava katsella kulkijoita...

1.10.2013 Syksy on edennyt jo lokakuulle. Merkkipaaluna harrastus -syksylle oli joukkuekisa syyskuussa. Se meni jo, ja nyt on enää yksi noutajien WT-koe ja mahdollisesti rauniokoe, mutta sitä kyllä mietin vielä.