Joulukuu 2013

29.12.2013 Hinnin rullailmaisun aloituspäivä. Tärkeä merkkipäivä siis; ei kuitenkaan liputeta. Varikkotreenipäivä, viimeinen kerta varikolla, ainakin toistaiseksi, ellei uuden omistajan kanssa päästä sopimukseen alueen käytöstä.

Hinnin rullailmaisutreeni alkoi loistavasti. Suurin ongelma ei tulekaan olemaan näytölle meno, sillä nyt Hinni pyörähti itse valmiiksi joka kerta mennäkseen takaisin ukolle. Liina kiinni "naps" ja "näytä". Sinne juoksi ukolle frispien luokse joka ikinen kerta iloisena. Ainoa hämmennystä aiheuttanut seikka oli se rulla. Sen suuhunsa saatuaan Hinni oli vähän hämmentynyt. Osan letkunpätkistä Hinni toi minulle suurena aarteenaan, osalla kerroista jäi istumaan rulla suussa maalihenkilölle ja kerran yritti jopa haukahtaa rulla suussa. Joka kerta toi kuitenkin rullan minulle hieman autettuna "joo, hyvä" käskyllä. Olinpa todella tyytyväinen. Tämä homma saattaa onnistuakin.

26.12.2013 Tapaninpäivä. Lyhyt yhteenveto joulunajasta. Aatonaatonaattona Hobbitti elokuvissa ja kynsilaukkaleipiä Annen, Jounin ja Santerin luona. Onneksi personaltreinerini itsekin tykkää valkosipulista, sillä seuraavana aamuna saatoin pikkuisen tuoksahtaa... Treenin jälkeen kävin Askossa katsomassa taljoja. Ei ollu kuin kuusi sopimatonta. Muutenkin homma näytti siltä, että Asko sulkee ovensa lähiaikoina, tavarat oli tosi vähissä. Lopun enteitä... Hinnin kanssa lenkkeilyä vesisateessa pitkin Jaamankangasta.

Kynttilät vein haudoille totutusti jo aatonaattona, koska aattona parkkipaikoilla on niin epämiellyttävä ryysis, että se vie joulumielen kauas pois. Nyt siellä oli vielä varsin rauhaisaa. Pieneläinten hautausmaallakin käy tosi paljon ihmisiä tuomassa kynttilän lemmikkinsä haudalle.

Aattona joululyhtyjen joukkoinvaasio takapihalle ja etupihalle. Iso muovikassillinen kynttilöitä odottaa käyttöään.Iltapäivällä käynti Veera-tädin luona ja siellä oli oikea joulupukki käymässä! Kotona illalla vielä pakettien avaamista - joka joulu ostan itselleni varmuuden vuoksi muutaman lahjan. Antaa kiltin vaikutelman ulkopuolisille, kun kerron runsaista lahjoista . Tänä jouluna ei Hinni saanut yhtään pehmolelua, sillä niitä on valtava kasa ennestään. Hinni ei riko lelujaan ja ne kestävät yllättävän hyvin konepesunkin.


Tonttujen noitapiiri.

Joulupäivänä lenkkeilyä ja treeni Jossun kanssa Jamiksella. Agatha Christien kanssa Mesopotamiassa... Päiväunilta heräsin kirja sylissä, omaan kuorsaukseeni. On vieläkin vähän nenänielu flunssan jäljiltä tukossa huomaan.

Nyt on kaikki tutut ja kylänmiehet keksimässä tyttökoiralle nimeä. Automerkki tai malli käy. Myös Jaakko veljeni innostui asiasta tänään käydessään. Miettii varmaan koko seuraavan yön. Oli jo yhden yön miettinyt logo-pelin kahta automerkkiä, joita ei muistanut, vaikka tiesi tunnistavansa ne. Seuraavana aamuna oli heti tiennyt että Buick ja joku muu ne oli. Kyllä sieltä nimiehdotuksiakin tulee.

25.12.2013 Joulupäivä. Vettä sataa ja ulkona on todella liukasta. Joulun tunnelmaa voi yrittää rakentaa pihallekin lyhdyin.

Oma yritykseni joulun luomiseksi onnistui vesisateessa näin.

Aattona kävin vanhan Veera-tätini luona aaton jouluaterialla. Tyttärensä Merja oli valmistanut hyvät jouluherkut. Oli oikein mukava nähdä Veera omassa kodissaan, onnellisena, joulun vietossa.

Tänään joulupäivänä pidimme popekon-noutajatiimin kanssa noutajatreenit. Paikalle tosin ilmestyi vain kaksi harrastajaa, mutta kolmelle koiralle teimme hyvät treenit.

19.12.2013 Työviikko hyvällä mallilla; torstai. Enää yksi yö ja sitten onkin jo perjantai. Maanantai iltana tulin siis kotiin Helsingin reissusta. Oli oikein mukava viikonloppu. Joulukonsertti Otakappelissa, jossa lauloi Helsingin naispoliisien kouro, oli odotettua parempi. Osasivat jopa laulaa - ei ne kaikki ollu edes poliiseja, osa oli tullista ja poliisihallinnosta. Tai ehkä ne siksi olikin niin hyviä... (hyihyi tuhmasti ajateltu poliiseista, hyihyi).

Tiistaina meillä oli pelastuskoirien kanssa suunnittelupalaveri. Meinasi taas palaveri peruuntua, kun tuli etsintähäly viideksi. No, vikkeläjaljainen vanhus löytyi onneksi pois kuleksimasta ja me pidimme kokouksemme suunnitellusti. Kokouksen jälkeen menimme vielä lenkille metsään Minnan ja koirien kanssa. Pikku-Tarmo ja Voitto viihdyttivät Hinniä. Pikku-Tarmo 4kk on kylläkin Hinnin kokoinen, vanttera miehen alku. Onneksi metsässä oli tiistaina vielä hyvä kulkea, hanki oli pehmeää, eikä edes liukasta. Eilen illalla lumi oli jo jäässä ja kulkeminen oli huomattavasti epämiellyttävämpää kuin edellisenä iltana.

15.12.2013 Terveisiä Helsingistä! Olin parina päivänä Messarissa koiria katsomassa. Mielenkiintoisin uusi rotu minulle oli stabyhoun; kanakoiriin kuuluva rotu, joka on käypä kaikkeen harrastamiseen, mutta ei ole hyvä missään. Jos joku muukaan ei tunne rotua, niin se on vähän bordercollien näköinen, mutta väri on mustavalkoinen ja pilkkujakin on.

Tänään meillä oli piparitalkoot suvun pikkuisten ihmisten kanssa. Ja sitten nostettiin malja veljeni tyttären, kummityttöni kunniaksi, hän väitteli viikolla tekniikan tohtoriksi Otaniemessä. Kaksi pientä lasta ja väitöskirja - se on sitä naisenergiaa se!!

Hinni vietti 4-vuotis synttärinsä eilen Tassuparkissa. Lupasivat rapsuttaa ja onnitella puolestani .  Yllätyslahjaksi olen hankkinut Hinnille irtorullia ilmaisuharjoituksien aloittamiseksi. Saattaa yllättyä oikeaksi.

10.12.2013 Hinnin kohdalla taas kerran mietinnässä rullailmaisuun siirtyminen. Nyt, kun olemme harvemmin treenanneet, siis kerran viikossa hakua, niin johan on alkanut kertovaa ilmaisua toteuttamaan. Ei tuo haukku sille ole paras juttu. Ehkä rullassakin on omat ongelmansa, mutta taidan silti vielä kääntää sen rullalle. Kyllähän tuo oikeassa etsinnässä pelittäisi noinkin, mutta kun ne kokeetkin on kahden vuoden välein suoritettava.

Laitoin kavereille facebookiin viestin, että jos iltahoitoa pennuilleen tarvitsevat, niin Hinnin kaveriksi saa tuoda. Hinni kaipaa seuraa iltaisin, kun ei nyt olla harrastettu enää joka ilta. Omaa kaveria en nyt kuitenkaan aio ottaa, niin että lainakaverit kelpaa hyvin.

7.12.2013 Itsenäisyyspäiväkin oli jo, ja nyt vasta päivitän blogia. Siis, joulukuu ja työpisteeni on siirtynyt keskikaupungilta Siilaiselle. Helmikuusta aloitan remppahommissa, joten uutta odotettavissa  . Hinnin kanssa pientä treeniä ja lenkkeilyä. Omat personaltreinerin kanssa pidetyt treenit jatkuvat edelleen ... ja pitkään. Täytyy myöntää etten kyllä tuollaisia treenejä yksin vetäisi.

Tänään kävin lenkillä Hinnin kanssa ja samaan aikaan metsään tuli Kati Inskun ja Rimpin kanssa. Teimme yhteisen lenkin. Kylläpä uni maistui...