Huhtikuu 2016

25.4.2016 Viikonloppu pieniä bordereita testaten. Sunnuntaina olikin tosi mukavia koiria, oli taistelutahtoa ja muutenkin koirat olivat reippaita pikku koiria.

22.4.2016 pikapäivitykset. On ollut kiirettä. Pirkan Damien jälkeen lievä kennelyskä Laurilla. Ei onneksi tarttunut Hinniin, eikä minuunkaan. 😁 Viikonloppu Jämsänseudulla luonnetestituomareiden jatkokoulutuspäivillä.

Kiirus viikko nytkin. Päivät töissä ja illat harrastamassa. Maanantaina pikku kessujen pentutestaus, tiistaina luento koirankouluttajakurssille, keskiviikkona taloyhtiön kokous, torstaina työhyvinvointi session päätös. Tänään olenkin jo täällä Helsingissä ja viikonloppu bordereiden testausta. Ja koirat Moppe ja Miirussa.

Laitanpa vielä tähän... eilen meni töissäkin pitkäksi enkä ehtinyt käydä välillä kotona. Naapurin Pera päästi koirat takapihalle. Joo, sitten olikin tullut joku lähistön koiran ulkoiluttaja pienen valkoisen koiran kanssa soittamaan ovikelloa. Ja se oli Lauri, joka etuovesta sisään oli rynnännyt. Niinpä... Lauri se pitää huolen liikunnastaan! Oli taas löytänyt aukon aidasta - tai tehnyt sellaisen. Sika.

2.4.2016 Pirkan Damit Pälkäneellä, Rönnvikin viinitilan maastoissa. Helkyn Hymyhuulet mukana kisassa ilman menestystä.


Joukkuessamme olivat minä&Helkyn Lauri, Miia&Helkyn Tuomas (Roki) ja Ammi&Blackthorn Vertti